Tiedot
|
Matti on todellisiin tapahtumiin perustuva tragikomedia miehestä, joka rakastaa mäkihyppyä niin paljon, että hänestä tulee lajissaan maailman paras. Se, että hallitsee tehtävänsä kisamäessa ei kuitenkaan auta tekemään telemarkeja arkielämässä. Tie palvotusta urheilusankarista keltaisen lehdistön kestosuosikiksi on pohjimmiltaan traaginen tarina, vaikka erilaisten toilailujen huvittavuutta ei edes elokuvan esikuva, todellinen Matti Nykänen, halua kieltää. Matti keräsi elokuvateattereissa ennätysmäiset lähes puoli miljoonaa katsojaa. Matti kaatuu, kompuroi ja teloo itseään kerta toisensa jälkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla hän nousee aina jaloilleen – ja on kohta taas valmis uuteen hullunrohkeaan ja jo ennalta epäonnistumaan tuomittuun hyppyyn. Tapahtumat luetaan usein seuraavan päivän lööpeistä.
* Kuuluu seuraavaan kampanjaan:
|
| Julkaisupäivä: | 13-05-2011 |
| Alkuperäisnimi: | Matti |
| Genret: | Drama Finnish movies |
| Valmistusvuosi: | 2006 |
| Ohjaaja: | Aleksi Mäkelä |
| Pääosissa: |
Jasper Pääkkönen
Elina Hietala Juha Veijonen Peter Franzén Elina Knihtilä Kari Hietalahti Jope Ruonansuu Jani Volanen Jussi Lampi Toni Wahlström Matias Hangasmaa Seppo Pääkkönen Maija Junno Matti Onnismaa Jarmo Perälä |
| Levyjen määrä: | 1 |
| Pituus: | 135 |
| Ikäraja: | 12v. |
| Tekstitys: | Suomi, ruotsi, norja, englanti |
| Kuvamuoto: | 2.35:1 (16:9) |
| Ääni: | Dolby Digital 5.1 |
| Maakoodi: | 2 |
| Extramateriaali: |
LEVY 1: > Elokuva > Poistettuja kohtauksia > Trailereita > TV-spotteja LEVY 2: > Making of -dokumentti > Tekijöiden haastatteluja > Hetkiä talvi- ja kesäkuvauksista > 8 mm tuokio kuvauksista > Näin tehtiin siltahyppy > Näin tehtiin mäkihyppykoh taukset > Radioselostukset Calgaryn olympialaisista 1988 > Julistemateriaalia ja luonnoksia |
| Puhuttu kieli: | Suomi |
| Jakelija: | Nordisk Film |
















