Alexandre Dumas'n 1800-luvulla kirjoittama, 1600-luvulle sijoittuva romaani Kolmesta muskettisoturista on päätynyt niin valkokankaalle kuin televisioon lukemattomia kertoja. Paul W.S. Andersonin ohjaama, viime vuonna julkaistu versio on näistä sieltä viihdyttävimmästä ja vauhdikkaimmasta päästä. 
 
Athos (Matthew Macfadyen), Porthos (Ray Stevenson) ja Aramis (Luke Evans) ovat Ranskan kuninkaan sotilaskaartia, joka on erikoistunut vaikeisiin tehtäviin. Ajat kuitenkin muuttuvat ja muskettisotureiden arvostuskin on alkanut laskea. Kolmikko viettää aikaansa turhautuneena, kuka minkäkin ajanvietteen parissa muistellen vanhoja hyviä aikoja. 
 
D'Artagnan (Logan Lerman) on nuori poika maaseudulta, jolle muskettisoturit edustavat edelleen korkeinta sankaruuden muotoa. Miekan kanssa hyvin toimeen tuleva nuorukainen lähtee kotoaan liittyäkseen muskettisotureihin, mutta nuoruuden pöyhkeydellään onnistuu matkallaan suututtamaan kiivasluonteisen Rochefortin (Mads Mikkelsen), joka sattuneesta syystä ei ole kovin korkealla kolmen muskettisoturinkaan kirjoissa. 
 
D'Artagnanin ja muskettisotureiden tiet yhdistyvät, kun he päätyvät nostamaan miekkansa Rochefortia vastaan. Kapinahenkeä uhkuva nuorukainen puhaltaa elämäniloa myös keski-ikää lähenteleviin entisiin sankareihin, ja ennen kuin he huomaavatkaan, nelikko matkaa kohti seikkailuita miekat tanassa. 
 
Muskettisotureiden sapattivuosien aikana Christoph Waltzin esittämä kardinaali Richelieu on nimittäin alkanut vehkeillä kuningas Ludwig XIII:n (Freddie Fox) selän takana samalla kun nuori ja epävarma kuningas enemmänkin huolehtii omasta viehätysvoimastaan ja siitä, onnistuuko hän pitämään kuningattaren (Juno Temple) huomion itsessään. Ja että onko hänellä viimeisimmän muodin mukaiset vaatteet. Tässä hänen tärkeimpänä kilpakumppaninaan toimii Buckinghamin herttua (Orlando Bloom). 
 
Seikkailu vie sankarit Pariisista Lontooseen ja takaisin ja saa kieroilullaan melkoisia mittasuhteita. Kaunis, mutta umpikiero Milady Winter (Milla Jovovich) tuntuu pyörittävän lusikkaansa vähän jokaisessa keitossa. Ja Athos-paralla on Miladyn pirullisuudesta hyvin henkilökohtaista kokemusta. 
 
Kolme muskettisoturia on yllättävän viihdyttävä seikkailuelokuva. Se onnistuu puhaltamaan klassikkotarinaan uudenlaista henkeä ja herättämään henkiin huumoria tihkuvan kertomuksen omaperäisen toimivalla tavalla.  
 
Huikeat seikkailut toimivat kuitenkin tärkeimmän taustalla. Kokonaisuuden toimivuus nimittäin rakentuu muskettisotureiden ja D'Artagnanin keskinäiselle kemialle. Nokkela sanailu toimii yhteen loistavasti erilaisten persoonallisuuksien kesken. Muskettisotureiden roolitukset ovat täydelliset, sillä tummaääninen Macfadyen on kuin ilmetty sotureiden keulakuva Athos, Evansin pidättyväinen hahmo toimii henkisempänä Aramiksena ja suurikokoinen Stevenson samalla huvittaa että hellyttää itseensä luottavana Porthoksena. Ja kaiken kruunaa nuoruuden viattomuutta ja naiviutta tihkuva Lerman D'Artagnanina. 
 
Dumas'n tarinaan verrattuna positiivista on se, että Andersonin versiossa D'Artagnan esitetään alkuperäisen kaltaisesti vasta nuorena poikana ja hänen nuoruuden intonsa tuo paloa jo hieman äijäytyneeseen soturikaartiin. 
 
Elokuvan tarina on totaalista hömppää ja itse olisin karsinut laiva-zeppelineillä käytyjä ilmataistelukohtauksia. Karikatyyriset hahmot ovat kuitenkin koko elokuvan suola, pippuri ja vähän sokerikin. Ne ovat viehättäviä, hurmaavia, kamalia, iljettäviä -eli siis kaiken kaikkiaan ihania. Juuri sellaisia joiden sanailua seuraa elokuvan ajan hymyn kare suupielessä. 
 
Blu-rayn lisämateriaaleina on kommenttiraidan lisäksi mm. poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia sekä koosteet "Paul W.S. Anderson's Three Musketeers", "Duke", "17th Century Air Travel" ja "Uncovering France in Germany". 
 
© Päivi Laajalahti