Laajennettu haku



 



Turvallinen e-kauppa
MUSIIKKI
KAMPANJAT JA MUUT
CD GENRET

Tiedot


 Erikoishinta 5,95 €  Osta 

Blur - Think Tank (CD 34401)

Kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen brittiyhtye Blur julkaisee uuden vuorossaan seitsemännen studioalbumin nimeltä "Think Tank".
Laulaja/biisintekijä Damon Albarn on näiden viimeisen parin vuoden aikana ollut kiireinen menestyksekkään animaatioyhtyeen Gorillazin sekä afrikkalaisten muusikoiden kanssa tehdyn Mali Music projektin kanssa. Think Tank albumin studiosessiot alkoivat yhtyeen Lontoon studiossa vuoden 2001 lopulla ja jatkuivat sieltä Marokkoon ja loppuviimeistely tapahtui Devosissa, Englannissa vuoden 2002 lopulla. Albumille valittiin 25 kappaleesta 13 parasta. Think Tank on yhtyeen kekseliäin levy tähän mennessä; täynnä hienoja rytmejä, kauniitä tekstejä, loistavia melodioita sekä samalla se on suoraviivaisin levy sitten Parklifen. Albumi on myöskin Blurin ensimmäinen levy kolmejäsenisenä, sillä kitaristi Graham Coxon lähti yhtyeestä viime vuonna. Tuottajina Blurin lisäksi levyllä toimii Ben Hillier sekä muutamassa kappaleessa myös Norman Cook (alias Fatboy Slim) ja William Orbit.

* Kuuluu seuraavaan kampanjaan:

Genret:
Pop
Levyjen määrä:
1
Kappalelista:
Ambulance   
Out Of Time   
Crazy Beat   
Good Song   
On The Way To The Club   
Brothers And Sisters   
Caravan   
We've Got A File On You   
Moroccan Peoples Revolutionary Bowls Club   
Sweet Song   
Jets   
Gene By Gene   
Battery In Your Leg

Lisää samalta tekijältä:
Tuotteet, jotka olet katsonut viimeksi
Homeenter Musicclub PL 2140, 00002 Helsinki. Käyntiosoite: Fosievägen 13, Malmö.
Puh: 0106-34567, E-mail: asiakaspalvelu.mc@homeenter.com, Y-tunnus: 1655221-3