Mikko Rimmisen kirjoittamaan Pussikaljaromaaniin perustuva Pussikaljaelokuva on yksi viime vuoden yllättäjistä. Siltä ei oikein osaa odottaa mitään, ja sitten elokuva paljastuukin pieneksi kotimaisen komedian helmeksi. 
 
Helsingin Kallioon sijoittuva tarina kertoo yhdestä kesäisestä iltapäivästä ja yöstä. Marsalkka (Jussi Nikkilä) haluaisi vaan nukkua nuhjuisessa, remontin keskellä uinuvassa kämpässään, mutta hänen ystävänsä Lihi (Ylermi Rajamaa) ja Henninen (Eero Milonoff) vaativat miehen mukaansa. 
 
Iltapäivää vietetään juoden suomalaiskansalliseen tapaan pussikaljaa puistossa ja bongaillen kauniita naisia. Välillä porukka joutuu kahnauksiin virkavallan kanssa ja välillä kolmeakymppiä lähentelevät sankarit vertailevat elämäänsä "nuorisolaisten" kanssa. Päivän aikana sattuu ja tapahtuu, eikä aina pelkästään hyvää. Omasta kylästä on vaikea päästä pois, Ytimeen, vaikka Helsingin keskusta on vain kävelymatkan päässä. Pysähtyneisuuden ilmapiiristä huolimatta jossain vaiheessa päivä vaihtuu uuteen ja ystävyys saa nousevasta auringosta uutta puhtia. 
 
Pussikaljaelokuva ei tarinaltaan ole kovin kummoinen: kolme kaverusta juo kaljaa ja jutustelee mukavia. Kaiken keskiössä on elokuvan päähahmo, Kallio, kaupunginosa, jossa bodatut vartalot elävät sulassa sovussa puiston penkkien alle sammuneiden, yhteiskunnan rattaista pudonneiden sielujen kanssa. 
 
Kokonaisuus on kuitenkin suurempi kuin osiensa summa ja elokuvasta rakentuu raikkaan rähjäinen kuvaus syrjäytymisen rajamailla keikkuvista, kädestä suuhun elävistä nuorukaisista, jotka mieluummin laiskottelevat kuin tekevät oikeaa työtä. Pussikaljaelokuva on yksi rehellisimmistä syrjäytymisen kuvauksista, mitä kotimaisissa elokuvissa koskaan on nähty. 
 
Toki tällaista rillumarei-hällä-väliä -henkeä on kotimaisissa elokuvissa viljelty kautta aikain. Ville Jankerin esikoisohjauksessa on kuitenkin loistavaa tyylitajua, jossa musta huumori on saatu yhdistettyä katkeransuloiseen toimettomuuteen. Elokuvan jätkillä kun kuitenkin syvällä sielussa olisi halu irtautua pysähtyneisyyden ilmapiiristä ja jatkaa matkaa. Mutta onhan se niin kovin vaikeaa. Se eteenpäin meno. 
 
Pussikaljaelokuvan dialogi on ihailtavaa, ja sen henki ja tunnelma tarttuu katsojaan. Pääosan ystävykset kaikessa rasittavassa saamattomuudessaan ovat kuitenkin sydämeltään hyviä jätkiä. Ja heidän ystävyytensä on liikuttavaa. Pääosakolmikko tekee rooleissaan loistotyötä toinen toistaan tukien. Hyvin erityyliset hahmot haastavat toisiaan, ärsyttävät katsojaa, mutta kaiken kaikkiaan muodostavat hyvin eheän kokonaisuuden. 
 
Pussikaljaelokuva on lämminhenkinen hyvän mielen elokuva, joka muutamassa kohtauksessa naurattaa aidosti ja jättää jälkeensä halun lähteä istuskelemaan hyvien ystävien kanssa kesäiseen puistoon olutpussi ja hyvät jutut seurana. 
 
Blu-rayn ekstrat ovat harmittavan köyhät, sillä mukana on ainoastaan pieni kooste yhden kohtauksen mokaamisesta. 
 
© Päivi Laajalahti