Laajennettu haku



 


Turvallinen e-kauppa
DVD
KAMPANJAT JA MUUT
DVD GENRET

Tiedot


Loppuunmyyty

Missä kuljimme kerran + Syvälle salattu (Boksi 24594)

Kaksi kotimaista huippudraamaa!
MISSÄ KULJIMME KERRAN 
 
Kjell Westön Finlandia-palkittuun menestysromaaniin perustuva elokuva ihmisyydestä ja rakkaudesta kansakunnan myllerrysten keskellä.  
1900-luvun alun Helsinki on oikeastaan kaksi kaupunkia, rikkaan yläluokan idylli ja köyhien työläisten slummikorttelit. Tarina kulkee läpi vuosikymmenten ja seuraa miten aika, paikka ja yhteiskuntaluokka sekä yhdistävät ihmisiä että ajavat heitä toisistaan erilleen.  
 
Ruotsinkielinen elokuva, tekstitys suomeksi.  
 
SYVÄLLE SALATTU 
 
Julia Mannerla (Krista Kosonen) on ympäristöasioita hoitava huippujuristi, jonka ura on edennyt avioliiton ja perheen kustannuksella. Julia saa tehtäväkseen pelastaa syrjäisen kylän, joka on jäämässä voimalaitoksen tekoaltaan alle. Kylässä sijaitsee myös Julian suvun vanha koti. Julia lähtee matkaan 9-vuotiaan poikansa Nikon (Viljami Nojonen) kanssa. Kyläläiset kertovat Julialle ikivanhasta kansantarusta, jonka mukaan järvessä elää vedenhenki, jota on vuosisatoja sitten jouduttu lepyttelemään julmilla tavoilla. Pikku hiljaa Julian lapsuusmuistot alkavat palautua mieleen outoina ja pelottavina ja myyttinen taru näyttää muuttuvan todeksi. Julia joutuu kohtaamaan totuuden, joka on pelottavampi kuin hän olisi ikinä uskaltanut ajatella.  
 
 
 
 
Huomioithan että alla olevat tiedot eivät ole täydellisiä eivätkä vahvistettuja.
Julkaisupäivä:
10-02-2012
Alkuperäisnimi:
Missä kuljimme kerran + Syvälle salattu
Genret:
Valmistusvuosi:
2011
Ohjaaja:
Peter Lindholm, Joona Tena
Pääosissa:
Missä kerran kuljimme:
Andreas af Enehjelm
Martin Bahne
Lia Boysen
Jessica Grabowski
Niklas Groundstroem
Mikko Kouki
Aiden Lind
Alma Pöysti
Oskar Pöysti
Christian Sandström
Rebecca Viitala
Syvälle salattu:
Krista Kosonen
Kai Lehtinen
Viljami Nojonen
Peter Franzén
Risto Aaltonen
Kari Hietalahti
Ilkka Villi
Levyjen määrä:
2
Pituus:
120, 105
Ikäraja:
16v.
Kuvamuoto:
(16:9)
Maakoodi:
2
Puhuttu kieli:
Ruotsi (Missä kuljimme kerran), Suomi (Syvälle salattu)
Jakelija:
Scanbox Vision, Nordisk Film

Tuotteet, jotka olet katsonut viimeksi
Suosittelemme
19,95 € Osta 
Mission: Impossible - Ghost Protocol
Katso traileri
**** "Pakko se on myöntää. Mission: Impossible – Ghost Protocol on komea action-helmi." -Outi Heiskanen, MTV3
17,95 € Osta 
The Girl with the Dragon Tattoo
Katso traileri
Millennium-trilogian ensimmäinen englanninkielinen elokuva!
18,95 € Varaa 
Sherlock Holmes: A Game of Shadows
Katso traileri
Uusi rikollinen mestarimieli haastaa Holmesin.
18,95 € Osta 
Kotirauha
3,90 € Osta 
Varasuunnitelma
24,95 € Osta 
Mission: Impossible - Ghost Protocol
Katso traileri
**** "Pakko se on myöntää. Mission: Impossible – Ghost Protocol on komea action-helmi." -Outi Heiskanen, MTV3
Homeenter Filmclub PL 2140, 00002 Helsinki. Käyntiosoite: Fosievägen 13, Malmö.
Puh: 0106-34567, E-mail: asiakaspalvelu@homeenter.com, Y-tunnus: 1655221-3